PATE MUSTAJÄRVI VIIDEN VUODEN TAUON JÄLKEEN SOOLOKIERTUEELLE

PATE MUSTAJÄRVI VIIDEN VUODEN TAUON JÄLKEEN SOOLOKIERTUEELLE

Pate Mustajärven Tyylillä 2018 -kiertue rantautuu maaliskuussa yhdeksään kaupunkiin eri puolella Suomea käynnistyen Oulusta ja päättyen artistin kotikaupunkiin Tampereelle. Edellisen kerran Mustajärvi on tehnyt yhtä mittavan soolotuotantoonsa keskittyvän konserttisarjan vuonna 2013.

Reilu parituntinen konserttielämys sisältää läpileikkauksen Pate Mustajärven 34-vuotisen soolouran ensimmäisistä hiteistä aina tuoreimman, juuri kiertueen alla julkaistavan pitkäsoiton sisältämiin kappaleisiin. Aiemmasta tuotannosta setissä kuullaan ainakin legendaariset ”Ukkometso”, ”Jukeboksin luona”, ”Mä elän vieläkin”, ”Sinun laulusi” ja kiertueen nimibiisi ”Tyylillä” sekä arkistoista kaivettuja helmiä. Konserttiin sisältyy väliaika.

”Jotenkin tykkään tuosta sanasta, tyylillä. Se ei tarkoita vain ulkoista tyylikkyyttä vaan kuten tuossa biisissäkin kerrotaan, asiat voi niin ikään hoitaa tyylillä – olla kohtelias ja kunnioittava muita ihmisiä kohtaan”, Mustajärvi pohtii.

Tuleva albumi on järjestyksessään artistin 11. soololevy. Niiden lisäksi hän on julkaissut kaksi kokoelmaa.
”Sooloprojektit ovat olleet mulle henkireikä bändihommien lomassa. Niiden parissa koen olevani omimmillani esiintyjänä. Soolona saan myös olla aikuinen mies, laulaa vähän syvällisemmistäkin asioista.”

Ensimmäistä kertaa koko uransa aikana Mustajärvi on mukana myös soolokiertueensa tuotannossa.
”Iän ja kokemuksen myötä olen viimein ymmärtänyt, että on itseasiassa mukavaa olla tietoinen omaan uraan ja imagoon vaikuttavista tekijöistä, niistä pienistäkin asioista, jotka ennen tuntuivat laulajan roolin ohella tylsiltä”, maestro naurahtaa.

Kiertuekokoonpano koostuu pitkän linjan ammattimuusikoista, joiden soitantaa kuullaan myös tulevalla levyllä. Mustajärvi halusi levylleen niin sanotun vanhan liiton soundin unohtamatta tämän päivän tekniikkaa. Yhteistyö studiossa oli sujuvaa ja yhteinen soundi Mustajärven mukaan niin makean mallikasta, että oli luontevaa kutsua samat soittajat mukaan myös kiertueelle.

Ukkometso ikuistettiin hopeaan – Patelle oma nimikkokoru juhlavuoden kunniaksi

Ukkometso ikuistettiin hopeaan – Patelle oma nimikkokoru juhlavuoden kunniaksi

60- vuotisjuhlaansa näyttävästi juhlajulkaisujen ja Pate Ikurista -henkilökuvateoksen merkeissä tänä vuonna juhlistanut Pate Mustajärvi on juhlakauden päätteeksi kruunattu omalla nimikkokorusarjalla, johon kuuluu aluksi kaksi eri kokoista hopeariipusta.

Muotoilija Eelis Aleksin suunnittelema hopeinen korusarja kantaa nimeä Ukkometso, johon Lumoava -korujen suunnittelijana tunnettu Eelis Aleksi sai inspiraationsa rocklegendan lähes kansanlaulun asemaan nousseesta Ukkometso -kappaleesta. Korussa siipensä levittäneen ukkometson siluetti on saanut rintaansa legendaarisen 55-vuosimallin Shure-mikrofonin, joka on ns. Elvis-mallinen mikrofoni.

Korujen valmistuksesta vastaa kuopiolainen Saurum Osakeyhtiö, jolla on pitkä historia laadukkaiden jalometallituotteiden valmistajana.

– Olemme etuoikeutettuja saatuamme mahdollisuuden suunnitella ja valmistaa nimikkokorun suomirockin legendalle. Ukkometso-korusarja on suunniteltu paitsi Mustajärven 60-vuotissyntymäpäivän myös hänen pitkän ja menestyksekkään artistiuransa kunniaksi, vahvistaa toimitusjohtaja Mikko Pessi Saurumista.

Ukkometso-korut on valmistettu hopeasta (925) ja hopeapintaiset korut on rodinoitu tummumisen ehkäisemiseksi. Kaikista hopeisista Ukkometso-koruista löytyy valmistajan nimileima (Saurum) sekä pitoisuusleima (925), jotka yhdessä ilmoittavat korun aitouden. Lisäksi korun taakse on ikuistettu Pate Mustajärven nimikirjoitus. Ukkometso-jalometallikorut valmistetaan käsityönä. Siksi pienten eroavaisuuksien esiintyminen pinnoissa on mahdollista. Korut eivät sisällä nikkeliä.

– No jumalaare kyä ny on hianoo sokeria. Että ihan nimikkoriipus, työläisen kakara on siitä ylpee! Vakavasti puhuen koru vastasi kaikkia odotuksiani, kunnia vaan suunnittelijalle, kyllä nääs osu ja uppos minullekin, sanoo Mustajärvi.

Ukkometso-koruja on saatavilla hyvin varustetuista koruliikkeistä kautta maan viikosta 49 alkaen.