Etusivu » Uutiset » PATEN UUSI SINGLE “LAVAROTAT” SYNTYI KORONAN KIRVOITTAMANA

PATEN UUSI SINGLE “LAVAROTAT” SYNTYI KORONAN KIRVOITTAMANA

Tänään Tampereen Nokia Arenalla järjestettävässä Raskasta joulua – konsertissa vieraileva Pate Mustajärvi julkaisee pandemia-ajan kokemusten kirvoittamana kappaleen Lavarotat.

Teksti on kirjoitettu kieli poskessa vakavasta aiheesta. Se kertoo esiintyvistä artisteista, joiden bileisiin kaikki haluavat, mutta jotka on helppo heittää nurkkaan kun bileet ovat ohi. Näinhän aluksi kävi, kun korona iski, toteaa Mustajärvi, joka kirjoitti tekstin alunperin Popedalle, mutta yhtyeen levytyssuunnitelmien muututtua päätti julkaista sen itse.

Kappaleen on säveltänyt Mustajärven soolokiertueilta tuttu kitaristi Ari Kankaanpää. Video kuvattiin Headline Recording studioilla Tampereella levytyksen yhteydessä. Kuvauksesta vastasi Petri Kyttälä.

Mustajärvi nousi Nokia Arenan lavalle edellisen kerran eilen Popedan päätettyä syyskiertueensa kotikaupunkiin. Miehen kalenterin täyttyessä sooloprojekteista, yhtye jää kesäkuun alkuun saakka kestävälle keikkatauolle.

Kalenterini on tupaten täynnä, mutta nämä soolojutut ovat mulle eräänlaista terapiaa, joten en valita, kuittaa Mustajärvi, joka esiintyy myös tulevan viikonlopun Raskasta joulua -konserteissa Jyväskylässä ja Helsingissä.

Vielä joulun alla elokuvateattereihin saapuu musiikintäyteinen animaatio Sing 2, jossa Mustajärvi kuullaan kärttyisän vanhan rokkitähden, leijonaherra Clay Callowayn roolissa. Elokuvan alkuperäisversiossa Callowayn ääniroolissa kuullaan Bono.

Tämä oli urani ensimmäinen dubbausrooli ja erittäin mukavaa vaihtelua normityöhön. Siistiä sisätyötä päiväsaikaan, sopivaa hommaa eläkeikäiselle rokkarille siis, naurahtaa Mustajärvi.

Lavarotat -kansi design: Jan “Örkki” Yrlund/Darkgrove Design

FACEBOOK

Cover for Pate Mustajärvi
59,228
Pate Mustajärvi

Pate Mustajärvi

Pate Mustajärven virallinen Facebook-sivu.
Syksyllä 2024 luvassa #pelkkääpatee.

3 days ago

Pate Mustajärvi
Nämä kaksi herrasmiestä, Ville ja Lloyd, pyysivät tässä taannoin meikäläistä sauvakävelylenkille, ja määhän lähdin näyttämään heille mallia. Lenkki ja jutustelut tallennettiin Ylen kameroihin ja todistusaineisto on nähtävissä tämäniltaisessa Puoli seiskassa. Puoli seiskalta. ... See MoreSee Less
View on Facebook

4 days ago

Pate Mustajärvi
Moro! Haluaisitko sää tulla kaveris kanssa vieraaksi mun Pelkkää Patee -kiertuebändin Tampereella pidettäviin treeneihin torstaina 16.5.? Pääset ihan ensimmäisten joukossa kuulemaan meidän soittoa ja tapaamaan koko bändin. Kommentoi tähän alle kenet kavereistasi ottaisit mukaasi. Kaikkien torstaihin 9.5. mennessä kommentoineiden kesken arvomme pääsyn treeneihin 10 henkilölle aveceineen. Arvonta suoritetaan perjantaina 10.5. klo 9, ja onnenpotkuista ilmoitetaan voittajille yksityisviestillä. Lykkyä pyttyyn! Todetaan nyt vielä, että Metalla ei missään nimessä ole millään muotoa mitään tekemistä tämän arvonnan kanssa. ... See MoreSee Less
View on Facebook

6 days ago

Pate Mustajärvi
Otetaas näin vapun alla ja tulevan työväen juhlan kunniaksi pieni nostalgiapläjäys vuoden takaa: Venkulan vappuaatto. Sitten vaan joka iikka munkkien paistoon ja suu simaiseksi! - Pate - ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pate Mustajärvi
Moro! Pyysin Pelkkää Patee - kiertuebändin jäseniä esittelemään itsensä, jotta te tiedätte ketä tulette syksyn keikoilla mun vierellä näkemään. On meinaan totisesti kova ryhmä! On paitsi tanakasti taitoa, rutiinia ja kokemusta, myös nuoruuden intoa, energiaa ja uskallusta. Mukana siis Mikko Kangasjärvi (koskettimet ja haitari), Jari Latomaa (akustinen kitara ja urut), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut) ja Capri Selo (taustalaulu). Kyllä tällä porukalla kelpaa soitella! Joko sulla on liput taskussa? #pelkkääpatee Live Nation Agency Finland ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pate Mustajärvi
Noiden kirjojen tilaamisen yhteydessä kun tuli puhetta, niin muistutan, että niin kirjat kuin muut Pate-fanituotteet löytyvät kätsysti Backstage Rock Shopin verkkokaupasta. Backstage kulkee mukana myös syksyn kiertueella ja on läsnä kaikilla Pelkkää Patee-kiertueen paikkakunnilla! #pelkkääpatee #backstagerockshop #fanituotteet #soolopate ... See MoreSee Less
View on Facebook