Etusivu » Uutiset » Pate Mustajärven uusi single ”Patarouva ja ässähai” enteilee keväällä julkaistavaa uutta albumia

Pate Mustajärven uusi single “Patarouva ja ässähai” enteilee keväällä julkaistavaa uutta albumia

Pate Mustajärven 56 ikävuoteen mahtuu paljon. Pitkälti toista tuhatta keikkaa, joista suurin osa Popedan nokkamiehenä ja 18 Popedan studioalbumia. Vaikka Pate on aina asettanut Popedan oman soolouransa edelle, on hän kuitenkin ehtinyt levyttää kahdeksan sooloalbumia ja vieraillut monien muiden suomalaisten solistien levyillä duettoja laulamassa.

Huhtikuussa 2013 näkee päivänvalon Paten yhdeksäs sooloalbumi, joka sai ytimekkään nimen “Patentoitu”! Ensimmäiseksi singleksi tältä albumilta valikoitui Jukka Takalon, Antti Lainaksen ja Vesa Holmalan nimenomaan Patelle räätälöimä “Patarouva ja ässähai”.

Pate ihastui kappaleeseen ensi kuulemalta “Nuoret miehet ovat tehneet minun näköiseni rallin. Ei mitään tusinaiskelmää tai turhaa tunteilua tai hienostelua. Muut saavat sofistikoitua tai itkeä tyynyyn, tämä biisi ei pyytele anteeksi mitään.”

Paten tulevalle albumille kerättiin ja tilattiin materiaalia melkein vuoden ajan. Biisejä oli tarjolla 50–60, joista loppusuoralle selvinneistä 30 biisistä Pate yhdessä tuottajan kanssa valitsi 16–18 levytettävää.  Niistä sitten 12 parasta tulevat päätymään albumille.

Pate on itse materiaalista todella innoissaan:
“Ensimmäinen soololevyni jolla ei ole yhtään vanhaa cover-versiota vaan kaikki kappaleet on sävelletty tätä levyä varten. Suomessa on hämmentävän paljon hienoja nuoria biisintekijöitä. Minulle oli melkoinen yllätys, kun huomasin että merkittävä osa levytettäviksi valituista kappaleista oli sellaisten biisinikkareiden tekemiä, joista en ole koskaan kuullutkaan.”

 

Kuuntele Spotifyssa: Pate Mustajärvi – Patarouva ja ässähai
Osta kappale iTunesista

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Kari Holmgren / Sony Music
kari.holmgren@sonymusic.com / 040 5306634

[singlepic id=11 w=200 h=200 float=]

FACEBOOK

Cover for Pate Mustajärvi
59,228
Pate Mustajärvi

Pate Mustajärvi

Pate Mustajärven virallinen Facebook-sivu.
Syksyllä 2024 luvassa #pelkkääpatee.

4 days ago

Pate Mustajärvi
Nämä kaksi herrasmiestä, Ville ja Lloyd, pyysivät tässä taannoin meikäläistä sauvakävelylenkille, ja määhän lähdin näyttämään heille mallia. Lenkki ja jutustelut tallennettiin Ylen kameroihin ja todistusaineisto on nähtävissä tämäniltaisessa Puoli seiskassa. Puoli seiskalta. ... See MoreSee Less
View on Facebook

5 days ago

Pate Mustajärvi
Moro! Haluaisitko sää tulla kaveris kanssa vieraaksi mun Pelkkää Patee -kiertuebändin Tampereella pidettäviin treeneihin torstaina 16.5.? Pääset ihan ensimmäisten joukossa kuulemaan meidän soittoa ja tapaamaan koko bändin. Kommentoi tähän alle kenet kavereistasi ottaisit mukaasi. Kaikkien torstaihin 9.5. mennessä kommentoineiden kesken arvomme pääsyn treeneihin 10 henkilölle aveceineen. Arvonta suoritetaan perjantaina 10.5. klo 9, ja onnenpotkuista ilmoitetaan voittajille yksityisviestillä. Lykkyä pyttyyn! Todetaan nyt vielä, että Metalla ei missään nimessä ole millään muotoa mitään tekemistä tämän arvonnan kanssa. ... See MoreSee Less
View on Facebook

7 days ago

Pate Mustajärvi
Otetaas näin vapun alla ja tulevan työväen juhlan kunniaksi pieni nostalgiapläjäys vuoden takaa: Venkulan vappuaatto. Sitten vaan joka iikka munkkien paistoon ja suu simaiseksi! - Pate - ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pate Mustajärvi
Moro! Pyysin Pelkkää Patee - kiertuebändin jäseniä esittelemään itsensä, jotta te tiedätte ketä tulette syksyn keikoilla mun vierellä näkemään. On meinaan totisesti kova ryhmä! On paitsi tanakasti taitoa, rutiinia ja kokemusta, myös nuoruuden intoa, energiaa ja uskallusta. Mukana siis Mikko Kangasjärvi (koskettimet ja haitari), Jari Latomaa (akustinen kitara ja urut), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut) ja Capri Selo (taustalaulu). Kyllä tällä porukalla kelpaa soitella! Joko sulla on liput taskussa? #pelkkääpatee Live Nation Agency Finland ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Pate Mustajärvi
Noiden kirjojen tilaamisen yhteydessä kun tuli puhetta, niin muistutan, että niin kirjat kuin muut Pate-fanituotteet löytyvät kätsysti Backstage Rock Shopin verkkokaupasta. Backstage kulkee mukana myös syksyn kiertueella ja on läsnä kaikilla Pelkkää Patee-kiertueen paikkakunnilla! #pelkkääpatee #backstagerockshop #fanituotteet #soolopate ... See MoreSee Less
View on Facebook