Etusivu » Uutiset » PATE ALOITTAA UUDEN VUODEN ELVISTELLEN

PATE ALOITTAA UUDEN VUODEN ELVISTELLEN

Tänään julkaistava singlebiisi “Elvis” syntyi Pate Mustajärven arkiaamuisella sauvakävelylenkillä joulukuun alussa, jolloin uutisvirtaa tuntui hallitsevan kaksi aihetta.

“Uutiset ovat täynnä koronaa ja Trumpin kohelluksia. Tuli yhtäkkiä mieleen, että mitähän Elvis olisi tuuminut pressastaan. Hikipäässä sauvoin samantien kotiin kynän ja paperin äärelle”, kertaa Mustajärvi osin humoristisen tekstin syntyä.

Teksti saavutti samana päivänä Ari “Kankku” Kankaanpään, joka loihti niihin omien sanojensa mukaan “punk-twistisen” sävelen. Kappale poikkeaa tyyliltään Mustajärven viimeaikaisesta vakavahenkisestä soolotuotannosta.

“Idea syntyi heti kun olin lukenut sanat kertaalleen läpi. Nehän suorastaan huusivat seurakseen ihan perinteistä rokkenrollia”, myhäilee Kankaanpää.

Keväällä 2021 Mustajärvi starttaa jo perinteeksi muodostuneelle soolokiertueelle. “Tamä(kin) tarina on tosi” -konserttikiertue kaartaa yhteensä 24 eri paikkakunnalle käynnistyen perjantaina 5.3. Oulusta ja päättyen lauantaina 15.5. Karvialle.

“Töihin lähdetään innolla ja tietysti toivoen, että maailma on pystyssä vielä tuolloin “, heittää Mustajärvi.

Kappaleeseen tehdyn videon käsikirjoitti, kuvasi ja ohjasi tamperelainen Petri Kyttälä.

Kannen karikatyyri: Timpa Laine
Kannen suunnittelu: Susanna Muurman-Ovaska/Graphic Room

KUUNTELE biisi Spotifysta TÄSTÄ

FACEBOOK

Cover for Pate Mustajärvi
59,228
Pate Mustajärvi

Pate Mustajärvi

Pate Mustajärven virallinen Facebook-sivu.
Syksyllä 2024 luvassa #pelkkääpatee.

3 days ago

Pate Mustajärvi
Nämä kaksi herrasmiestä, Ville ja Lloyd, pyysivät tässä taannoin meikäläistä sauvakävelylenkille, ja määhän lähdin näyttämään heille mallia. Lenkki ja jutustelut tallennettiin Ylen kameroihin ja todistusaineisto on nähtävissä tämäniltaisessa Puoli seiskassa. Puoli seiskalta. ... See MoreSee Less
View on Facebook

5 days ago

Pate Mustajärvi
Moro! Haluaisitko sää tulla kaveris kanssa vieraaksi mun Pelkkää Patee -kiertuebändin Tampereella pidettäviin treeneihin torstaina 16.5.? Pääset ihan ensimmäisten joukossa kuulemaan meidän soittoa ja tapaamaan koko bändin. Kommentoi tähän alle kenet kavereistasi ottaisit mukaasi. Kaikkien torstaihin 9.5. mennessä kommentoineiden kesken arvomme pääsyn treeneihin 10 henkilölle aveceineen. Arvonta suoritetaan perjantaina 10.5. klo 9, ja onnenpotkuista ilmoitetaan voittajille yksityisviestillä. Lykkyä pyttyyn! Todetaan nyt vielä, että Metalla ei missään nimessä ole millään muotoa mitään tekemistä tämän arvonnan kanssa. ... See MoreSee Less
View on Facebook

7 days ago

Pate Mustajärvi
Otetaas näin vapun alla ja tulevan työväen juhlan kunniaksi pieni nostalgiapläjäys vuoden takaa: Venkulan vappuaatto. Sitten vaan joka iikka munkkien paistoon ja suu simaiseksi! - Pate - ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pate Mustajärvi
Moro! Pyysin Pelkkää Patee - kiertuebändin jäseniä esittelemään itsensä, jotta te tiedätte ketä tulette syksyn keikoilla mun vierellä näkemään. On meinaan totisesti kova ryhmä! On paitsi tanakasti taitoa, rutiinia ja kokemusta, myös nuoruuden intoa, energiaa ja uskallusta. Mukana siis Mikko Kangasjärvi (koskettimet ja haitari), Jari Latomaa (akustinen kitara ja urut), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut) ja Capri Selo (taustalaulu). Kyllä tällä porukalla kelpaa soitella! Joko sulla on liput taskussa? #pelkkääpatee Live Nation Agency Finland ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Pate Mustajärvi
Noiden kirjojen tilaamisen yhteydessä kun tuli puhetta, niin muistutan, että niin kirjat kuin muut Pate-fanituotteet löytyvät kätsysti Backstage Rock Shopin verkkokaupasta. Backstage kulkee mukana myös syksyn kiertueella ja on läsnä kaikilla Pelkkää Patee-kiertueen paikkakunnilla! #pelkkääpatee #backstagerockshop #fanituotteet #soolopate ... See MoreSee Less
View on Facebook