Etusivu » Uutiset » PATE MUSTAJÄRVEN KAMELEONTTIKESÄ

PATE MUSTAJÄRVEN KAMELEONTTIKESÄ

Tuhansien keikkojen virtuoosi Pate Mustajärvi jaksaa yllättää. Mies nimittäin heittää tulevana kesänä pitkän uransa monipuolisimman rundin. Mustajärvi kipparoi lukuisia erilaisia kokoonpanoja, jotka tulevat johdattamaan yleisönsä eri puolilla Suomea mitä monipuolisimpien tunnelmien pariin minimalististen duo-keikkojen intiimiydestä festareiden yhteislaulun kautta nostalgisiin rock-aikamatkoihin huolettomalle kasarille.

Mustajärvi moukaroi kesän käyntiin Raswaa koneeseen vol. 2! -erikoiskeikoilla Tampereen Olympia-korttelissa 5.-6. kesäkuuta. Molempien iltojen liput myytiin loppuun minuuteissa. Lavalla nähdään nimensä mukaisesti Popedan toisen albumin (”Raswaa koneeseen!”) aikainen yhtye, jonka muodostavat Mustajärven lisäksi basisti Risto ”Eebo” Lehtinen, kitaristi Ari ”Jatsi” Puukka sekä rumpali Kai ”Teinitornado” Holm. 1980-luvujen kurkojen rinnalle rokettia saapuu rappaamaan Popedan alkuperäisjäsenen, edesmenneen Arwo Mikkosen musiikillista perintöä kunniakkaasti jatkava jälkikasvu Matti ”Matthau Mikojan” Mikkonen. Originaalista meiningistä päästään nauttimaan kesän päätteeksi myös kahdessa perinteikkäässä, tarunhohtoisessa keikkapaikassa, kun viisikko lyö löylyä Juvan Kaarihallin sekä Köyliön Lallintalon kihiseville lauteille.

Vastapainoa uran alkuaikoihin tuo soolouran ympärille rakentunut tämänhetkinen bändi, jonka kanssa Pate pinkoo niin Turun Down by the Laiturin kaltaisilla festivaaleilla kuin vaikkapa Vesilahden Laukon kartanon puistokonsertin satumaisissa tunnelmissa. Kokoonpano niitti ylistystä kuluneen kevään keikoilla, joilla lehdistö kuvaili Paten räjäyttäneen pankin elämänsä kunnossa ja timanttisen yhtyeen kompanneen tähteä tiukassa soittokunnossa. Raudanlujan kokemuksen ja raikkaan nuoren virtuositeetin yhdistävässä livebändissä Mustajärven rinnalla nähdään Mikko Kangasjärvi (piano, haitari, taustalaulu), Jari Latomaa (urut, akustinen kitara, taustaulaulu), Santeri Kotamäki (kitarat), Milla Heinonen (basso, taustalaulu), Aleksi Ylimäki (rummut) sekä Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).

Moniottelu ei suinkaan pääty näin kevyesti. Keikkakesä päättyy duo-esiintymisiin, joilla Pate tulkitsee vuosikymmenten katalogiaan yhdessä Matti Mikkosen kanssa. Näyttämöt vaihtelevat semiakustisista salikeikoista aina kitarasäesteiseen showhun saaristomaisemissa. Jotta yksitoikkoisuus pysyy varmasti loitolla, kalenterista löytyy myös pari trio-keikkaa Mikko Kangasjärven ja Jari Latomaan kera. Viimeksi mainitun kokoonpanon täydentää taustalaulaja ja duettopari Capri Selo.

Suven saatossa settilistat vaihtelevat, kaikenkaltaiset keikkapaikat tulevat tutuiksi ja karismaattisen viihdyttäjän rinnalta löytyy ässiä joka lähtöön. Yksi on kuitenkin pysyvää: Pate Mustajärven jalka ei luisu monitorilta, vaan pitää pidot yllä asetelmasta riippumatta. Kaikki tulevan kesän keikat näet alta. Horisontissa siintää myös juhlavuosi, sillä Ikurin ikoni täyttää pyöreät 70 vuotta kesällä 2026.

Ks. Keikat täältä

FACEBOOK