Etusivu » Uutiset » SYKSYLLÄ ON LUVASSA LIVENÄ PELKKÄÄ PATEE

SYKSYLLÄ ON LUVASSA LIVENÄ PELKKÄÄ PATEE

Syksyllä 2024 Pate kiertää Suomea Pelkkää Patee -kiertueellaan yhteensä 20 konsertin verran. Kiertueella pelkkää Patee tarjoillaan yleisölle niin parituntisissa väliajallisissa konserteissa kuin rokimmilla klubikeikoilla. Soolouransa vuonna 1984 aloittaneelta ja tähän päivään mennessä 12 sooloalbumia julkaisseelta Mustajärveltä on kiertueen alla luvassa myös uutta musiikkia.

”Uusia biisejä on purkitettu hiljalleen viime syksystä lähtien, eiköhän sieltä yksi albumillinen saada ulos ennen kiertuetta”, paljastaa jo keväällä 2023 uuden levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa tehnyt Mustajärvi, ja lupaa konserttiyleisölle kattavan läpileikkauksen koko soolotuotantoonsa tuorein sovituksin.

“Settilistojen kasaaminen uuden työporukan kanssa on kyllä hauskaa. Biiseistä saadaan esille ihan uusia puolia. Olen tästä kaikesta itsekin pitkästä aikaa ihan fiiliksissä”, hehkuttaa Mustajärvi.

Kiertuekokoonpanossa yhdistyvät vankka kokemus ja nuori lahjakkuus, sillä Paten vierelle lavalle nousevat Mikko Kangasjärvi (piano), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut), Jari Latomaa (taustalaulu ja akustinen kitara) ja Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).

Liput Pelkkää Patee -konserttisalikiertueelle ovat myynnissä perjantaina 16.2. klo 09:00.

PELKKÄÄ PATEE -kiertue 2024

5.9. YLIVIESKA, Akustiikka
6.9. OULU, Madetojan Sali
7.9. KAJAANI, Kaukametsä
12.9. LAPPEENRANTA, Lappeenranta-sali
13.9. KUOPIO, Sawohouse (klubikeikka)
14.9. KUUSANKOSKI, Kuusaasali
19.9. HYVINKÄÄ, Hyvinkääsali
20.9. LAHTI, Sibeliustalo
21.9. MIKKELI, Mikaeli
3.10. LOHJA, Laurentius-Sali
4.10. PORVOO, Taidetehdas
5.10. KOTKA, Satama Areena
10.10. RAUMA, Rauma-Sali
11.10. TAMPERE, Tavara-asema (klubikeikka)
12.10. TAMPERE, Tavara-asema
17.10. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki
18.10. PORI Promenadisali
19.10. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (klubikeikka)
30.10. HELSINKI Savoy-teatteri
31.10. HÄMEENLINNA, Verkatehdas

FACEBOOK