TARINAPOHJAINEN SOOLOALBUMI KULJETTAA PATE MUSTAJÄRVEN MUISTOJEN MAISEMIIN

Pate Mustajärvi kuvailee tänään julkaistavaa, järjestyksessään 12. soololevyään koko uransa henkilökohtaisimmaksi ja syvällisimmäksi teokseksi. Tarinapohjaisen albumin sanat ovat yhtä kappaletta lukuunottamatta Mustajärven omaa käsialaa. Sävellyksistä vastaa Ari “Kankku” Kankaanpää.

Levyntekoprosessi alkoi hautua Mustajärven aivoituksissa hänen luettuaan sattumalta aikakauslehdestä jutun, jonka viimeinen lause “teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä”, iskostui miehen mieleen. Hän päätti siltä istumalta, että siitä tulisi hänen seuraavan levynsä nimi.

“Tuli melkoinen fläshbäkki tarinatuokioihin, joita vanhempani ystävineen pitivät kun olin lapsi. Ei ollut telkkaria eikä tabletteja, joten ihmiset kertoivat toisilleen juttuja”, kertaa Mustajärvi, jolle sooloprojektit ovat olleet eräänlainen henkireikä Popedan kiivaan keikkatahdin keskellä.

”Soolona saan olla aikuinen mies, voin hyvällä omallatunnolla laulaa vähän syvällisemmistäkin asioista”, on Mustajärvi todennut.

Ajatus tarinoinnista kantoi kevään soolokiertueelle, jolla Mustajärvi totutusta habituksestaan poiketen kertoili yleisölle laveasti esittämiensä biisien synnystä ja taustoista, hauskoista, historiallisista ja koskettavistakin sävytyksistä kappaleiden takaa.

“Kuten sanoitukset yleensä, levyn kappaleet ovat sekoitus kuultua ja keksittyä, ja osa varmastikin vielä omilla muistikuvillani väritettyä”, kuvailee Mustajärvi.

Ensi keväänä toteutettava Teatterin kummitus vol. 2-kiertue sisältää 20 parituntista kitarasäesteistä teatterisalikonserttia alkaen Mikkelistä 20.2. ja päättyen Tampereen Komediateatteriin 26.3. Settilista koostuu tulevan levyn materiaalista täydennettynä esittäjänsä laajasti tunnetuilla musiikillisilla hiteillä ja helmillä sekä väritettynä jo syntyessään legendaarisilla Mustajärvi-tarinoilla. Liput teatterikonserttikiertueelle ovat myynnissä ma 16.9.2019 alkaen.

TEILLÄ OLI NIMET, JA KERRAN TE KULJITTE TÄÄLLÄ

  1. Esko
  2. Veikko
  3. Hermanni
  4. Svante
  5. Käärmeensyöjä Koivunen
  6. Kalle ja Tiara
  7. Maarit ja Antero
  8. Petteri, isä ja minä
  9. Simo ja Antti
  10. Tamminen ja Urpo
  11. Risto
  12. Vladimir ja Aleksander
  13. Veljeni Anton

Levyllä soittavat:
Pate Mustajärvi – laulu
Ari Kankaanpää – kitarat, mandolini
Kari Vehkaluoto – basso
Tommi Rautiainen – rummut
Pekka Gröhn – koskettimet
Sami Sippola – saksofoni

FACEBOOK

1 viikko sitten

Pate Mustajärvi Official

Nyt kuulolle siellä pohjoisessa! Mikäli olet tulossa kummittelemaan Oulun Teatteri Rioon helmikuussa vähän pidemmän matkan takaa niin Original Sokos Hotel Arina tarjoaa majoitusta alk. 110 € /2hh/vrk. Varaukset kyseiselle ajankohdalle voit tehdä hotellin nettisivuilta varauskoodilla BPATE2020. Keikkavieraille koodattuja huoneita on rajoitettu määrä, joten tälläkin kertaa kannattaa toimia nopeasti. #originalsokoshotelarina #oulu #teatteririo ... Näytä lisääNäytä vähemmän

Nyt kuulolle siellä pohjoisessa! Mikäli olet tulossa kummittelemaan Oulun Teatteri Rioon helmikuussa vähän pidemmän matkan takaa niin Original Sokos Hotel Arina tarjoaa majoitusta alk. 110 € /2hh/vrk. Varaukset kyseiselle ajankohdalle voit tehdä hotellin nettisivuilta varauskoodilla BPATE2020. Keikkavieraille koodattuja huoneita on rajoitettu määrä, joten tälläkin kertaa kannattaa toimia nopeasti. #originalsokoshotelarina #oulu #teatteririo

1 viikko sitten

Pate Mustajärvi Official

Vinkkivitonen isänpäivälahjaksi!

Pate Mustajärvi tuo Teatterin kummitus vol 2-kiertueensa teattereihin kautta maan keväällä 2020.
Yleisölle kiertueen parituntiset konsertit tarjoavat läpileikkauksen Mustajärven soolouran helmiin musiikillisilla yllätyksillä sekä jo syntyessään legendaarisilla Mustajärvi-tarinoilla väritettynä. Settilista pohjautuu syyskuussa julkaistuun “Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä” - levyyn. Kitarasäestyksestä vastaa Ari “Kankku” Kankaanpää.
Liput ovat myynnissä teatterien omissa lipputoimistoissa sekä paikkakunnasta riippuen joko Lippupisteessä, Ticketmasterissa tai NetTicketissä. Ks. lisätiedot pate.fi/keikat
... Näytä lisääNäytä vähemmän

Vinkkivitonen isänpäivälahjaksi!

Pate Mustajärvi tuo Teatterin kummitus vol 2-kiertueensa teattereihin kautta maan keväällä 2020. 
Yleisölle kiertueen parituntiset konsertit tarjoavat läpileikkauksen Mustajärven soolouran helmiin musiikillisilla yllätyksillä sekä jo syntyessään legendaarisilla Mustajärvi-tarinoilla väritettynä. Settilista pohjautuu syyskuussa julkaistuun “Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä” - levyyn. Kitarasäestyksestä vastaa Ari “Kankku” Kankaanpää.
Liput ovat myynnissä teatterien omissa lipputoimistoissa sekä paikkakunnasta riippuen joko Lippupisteessä, Ticketmasterissa tai NetTicketissä. Ks. lisätiedot pate.fi/keikat

 

Comment on Facebook

Missä Jyväskylä???

Hämeenlinnaan liput 😊

Liput Varkauden teatteriin hankittu 👌

2019 oltiin 19.3 Kulttuuritalolla, nyt sitten päivää myöhemmin Aleksanterin teatteriin siis 👍

Mites Valkeakosken kaupunginteatteri 🤔

Kuopioon hommattu liput ❤

Kouvola 😍

Espoon keikkaa odotan.🤩

Jees <3 ,liput Kouvolaan on 😍😘💖🥰

Kouvola 😊

Pori❤️

Oulussa näemme silloin 👍👍

Rauma 🤗

Liput on jo Ouluun 😘

Kuopioon liput ostettu 🤩

Liput jo Tampereelle😍

Lähti suunnitelmissa!

Hei. Liput varattu... Terveisin Heikki ja Virpi.

Käyty jo Tampereella👌

Missä Joensuu?

Missä Lieksa?

Maltan tuskin odottaa 🎶🎤

Seinäjoki 👌❤️

Entä Kuopio?

😍6.3.2020🤩

+ View more comments

1 viikko sitten

Pate Mustajärvi Official

Vielä ehdit, mutta pistä kiiruusti tilausta sisään, mikäli halajat Elvikseltä isänpäivälahjan juhlapäiväksi perille.
www.rockpaidat.com/kauppa-etusivu/kotimaiset-bandit/pate-mustaj%C3%A4rvi
... Näytä lisääNäytä vähemmän

Vielä ehdit, mutta pistä kiiruusti tilausta sisään, mikäli halajat Elvikseltä isänpäivälahjan juhlapäiväksi perille. 
https://www.rockpaidat.com/kauppa-etusivu/kotimaiset-bandit/pate-mustaj%C3%A4rvi
Load more