Etusivu » Uutiset » PATE MUSTAJÄRVEN KEVÄT TÄYTTYY SOOLOPROJEKTEISTA

PATE MUSTAJÄRVEN KEVÄT TÄYTTYY SOOLOPROJEKTEISTA

Pate Mustajärvi panostaa keväällä soolouraansa. Miehen kalenterissa on tänään julkaistavan Triathlon -singlen ja huomenna kirjakauppoihin saapuvan Tohtori Mustajärvi, otaksun -kirjan lisäksi 37 konserttia sisältävä Tämä(kin) tarina on tosi -teatteri- ja konserttisalikiertue. Edelleen alueellisesti voimassa olevien pandemiarajoitusten vuoksi osa soolokiertueen konserteista siirtyy lokakuulle.

– Työkalenteri on tupaten täynnä, mutta en valita. Nämä soolohommat kun ovat aina olleet mulle henkireikä, kuittaa Mustajärvi, joka otti vuoden 2021 lopulla vauhtia sooloprojekteihinsa debytoimalla ääninäyttelijänä musiikintäyteisessä Sing 2 – animaatiossa ja vierailemalla Raskasta joulua – kiertueella kolmen konsertin verran.

– Ihan mahtavia kokemuksia molemmat. On hienoa, että eläkeikäiselle rokkarillekin avautuu vielä uusia työmahdollisuuksia, naurahtaa Mustajärvi.

Tuore singlejulkaisu “Triathlon” kertoo parisuhteesta, jossa toinen osapuoli havahtuu tekemään elämänmuutoksen ja sen myötä panostamaan suhteeseen uudelleen, mutta liian myöhään. Biisin on säveltänyt ja sanoittanut musiikillinen työpari Janne Huttunen ja Kaisa Korhonen. Videon kappaleeseen ohjasi Petri Kyttälä.

Docendon kustantama Tohtori Mustajärvi, otaksun -kirja puolestaan avaa Mustajärven kirjoittamia sanoituksia uran alkuajoista tähän päivään. Mukana on 140 sanoitusta. Kappaleiden henkilökohtaisten taustatarinoiden kautta kirja on samalla tavallisen suomalaisen miehen kasvutarina epätavallisessa ammatissa.

– Kun kahlaa historiaansa läpi 40 vuoden ajalta niin kyllähän siinä muistojen viidakossa tulee koettua jos jonkinmoisia tunteita. Sanoitukset ovat kuitenkin aina henkilökohtaisia, vaikka ne eivät suoraan omasta elämästä kertoisikaan, Mustajärvi kuvailee.

Suomirokin klassikoista muun muassa Kuuma kesä, Punaista ja makeaa sekä Repe ja Lissu ovat lähtöisin Mustajärven sulkakynästä. Kirjasta tuotetussa äänikirjaversiossa äänessä on itse Mustajärvi. Lisäksi äänikirjaan on sisällytetty 17 Paten sanoitta-mastaan tuotannosta valitsemaa alkuperäisraitaa. Äänikirja on näin toteutettuna ensimmäinen laatuaan.

FACEBOOK

Cover for Pate Mustajärvi
59,228
Pate Mustajärvi

Pate Mustajärvi

Pate Mustajärven virallinen Facebook-sivu.
Syksyllä 2024 luvassa #pelkkääpatee.

5 days ago

Pate Mustajärvi
Nämä kaksi herrasmiestä, Ville ja Lloyd, pyysivät tässä taannoin meikäläistä sauvakävelylenkille, ja määhän lähdin näyttämään heille mallia. Lenkki ja jutustelut tallennettiin Ylen kameroihin ja todistusaineisto on nähtävissä tämäniltaisessa Puoli seiskassa. Puoli seiskalta. ... See MoreSee Less
View on Facebook

7 days ago

Pate Mustajärvi
Moro! Haluaisitko sää tulla kaveris kanssa vieraaksi mun Pelkkää Patee -kiertuebändin Tampereella pidettäviin treeneihin torstaina 16.5.? Pääset ihan ensimmäisten joukossa kuulemaan meidän soittoa ja tapaamaan koko bändin. Kommentoi tähän alle kenet kavereistasi ottaisit mukaasi. Kaikkien torstaihin 9.5. mennessä kommentoineiden kesken arvomme pääsyn treeneihin 10 henkilölle aveceineen. Arvonta suoritetaan perjantaina 10.5. klo 9, ja onnenpotkuista ilmoitetaan voittajille yksityisviestillä. Lykkyä pyttyyn! Todetaan nyt vielä, että Metalla ei missään nimessä ole millään muotoa mitään tekemistä tämän arvonnan kanssa. ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pate Mustajärvi
Otetaas näin vapun alla ja tulevan työväen juhlan kunniaksi pieni nostalgiapläjäys vuoden takaa: Venkulan vappuaatto. Sitten vaan joka iikka munkkien paistoon ja suu simaiseksi! - Pate - ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Pate Mustajärvi
Moro! Pyysin Pelkkää Patee - kiertuebändin jäseniä esittelemään itsensä, jotta te tiedätte ketä tulette syksyn keikoilla mun vierellä näkemään. On meinaan totisesti kova ryhmä! On paitsi tanakasti taitoa, rutiinia ja kokemusta, myös nuoruuden intoa, energiaa ja uskallusta. Mukana siis Mikko Kangasjärvi (koskettimet ja haitari), Jari Latomaa (akustinen kitara ja urut), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut) ja Capri Selo (taustalaulu). Kyllä tällä porukalla kelpaa soitella! Joko sulla on liput taskussa? #pelkkääpatee Live Nation Agency Finland ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Pate Mustajärvi
Noiden kirjojen tilaamisen yhteydessä kun tuli puhetta, niin muistutan, että niin kirjat kuin muut Pate-fanituotteet löytyvät kätsysti Backstage Rock Shopin verkkokaupasta. Backstage kulkee mukana myös syksyn kiertueella ja on läsnä kaikilla Pelkkää Patee-kiertueen paikkakunnilla! #pelkkääpatee #backstagerockshop #fanituotteet #soolopate ... See MoreSee Less
View on Facebook